Actualités

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) lienee ainakin nimenä kaikille tuttu, ja kyseessähän on yksi tunnetuimmista klassisen ...
Kojima ei kaikesta huolimatta aio olla juurikaan elokuvan teon kanssa tekemisissä. Death Stranding on Metal Gearin isän Hideo Kojiman oma pelisarja, ja tulossa on myös elokuvaa samasta aiheesta. Mutta ...
The House of the Dead 2: Remake tulossa 7. elokuuta PC:lle ja Switchille. Aiemmin tänä vuonna kerrottiin, että Sega aikoo ...
Donkey Kong Bananza sai hiljan oman Direct-lähetyksensä, ja itse pelihän julkaistaan Nintendo Switch 2:lle 17. heinäkuuta ...
Marvel Studiosin tulevien elokuvien ensi-iltoja on hankala arvata. Aiemmin oli hyvä veikkaus, että vuoden aikana saadaan ...
S95F on kuitenkin tehokas muistutus siitä, että Samsung ei vain ymmärrä käyttäjäystävällisyyttä, intuitiivista suunnittelua ...
Lego voi muuntua melkein miksi tahansa, ja vuosien kuluessa niin on muuntunutkin melkein miksi tahansa. Seuraavaksi onkin vuorossa hirviöiden kunkku eli Godzilla.
Hiljan maailmalle kerrottiin koodintonkijoista, jotka olivat löytäneet Elden Ring: Nightreign in pomovastuksista kolmannen ylimääräisen vaiheen. Modeilla tämä kolmas vaihe saatiin jo auki, mutta nyt ...
Build a Rocket Boy julkaisi pelinsä Mindseye 10. kesäkuuta 2025, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täältä. Hyvin ei ole mennyt, mutta kehittäjä on armotta korjaamassa peliään kuntoon pelaavan ...
Borderlands 4 lupaa olla suurempi edistys Borderlands 3:sta kuin mitä kolmas peli oli verrattuna Borderlands 2 -peliin.
Clair Obscur: Expedition 33 on saanut väistyä, kun tilalle nousi vuoden 2023 The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom.
Tässä on Elio: 11-vuotias poika, joka on kovin kiinnostunut UFOista, ja toivoo kovasti päästä katsomaan Maan ulkopuolista ...